full screen background image

IPO-koe 23.5.2015

Koepäivä alkoi aamu yhdeksältä sateisissa ja tuulisissa merkeissä. Sadetutkan ennustama myräkkä päätti kuitekin ylittää Kouvolan jonkin verran pohjoispuolelta, joten jälkipelloille päästiin siirtymään varsin kohtuullisessa kelissä. Kokeen pellot sijaitsivat Elimäen Teuroisissa, ja jälkimestarina toimi Toni Salminen, tuomarina meillä oli Ari Kansikas (jälki & kenttä). Parin tunnin jälkeen oli suoritukset tehtynä ja edessä oli siirtyminen kenttäosioiden pariin Korialle (Kouvolaa nykyään). Viimeiset vesipisarat tippuivat taivaalta puoli 12, jonka jälkeen jopa aurinko päätti näyttäytyä hetken, mutta navakka tuuli piti huolta siitä, että kuuma ei päässyt tulemaan. Tässä vaiheessa kiitos osallistuneille, talkooväelle, tuomarille ja maalimiehelle. Ohessa tulokset sekä muutamia kuvia päivän kokeesta: 23.5.2015 IPO-koe, järjestäjänä Piilonkiertäjät ry. Tuomari: Ari Kansikas Maalimies: Lasse Kuusela A B C yht Maise´s Ice man Teemu Parviainen 82 80 91 253 IP2 Ruutipussi Limperi Heli Salminen 90 93 88 271 IP3 Belgeleen Poliisi Merja Kopra 89 87 90 266 IP3 Pysäkin Beppipitkätossu Paula Korjus 92 92 95 279 IP3 Ruutipussi Geronimo Tuula Tammisto 90 90 88 268 IP3 Kiirastulen Ansa Virpi Matikainen 98 90 93 281 IP3 Kaikki kuvat ja oikeudet @ Mika Pulkkinen / Kuvakartano Kattavampi setti kuvia löytyy tuolta Galleriasta sekä osoitteesta: https://www.facebook.com/Piilonkiertäjät/IPOKOE23.5.15 DSC_3950 DSC_4312 DSC_4280 DSC_4261 DSC_4211 DSC_4198 DSC_4190 DSC_4086 DSC_4064 DSC_4029 DSC_3962 DSC_4149 DSC_4158 DSC_4196